top of page

Liikkuvassa koulussa on tärkeää

  • oppilaiden osallisuus

  • oppiminen

  • lisää liikettä – vähemmän istumista

Liikkuvissa kouluissa ajatellaan asioita uusilla tavoilla: esimerkiksi istutaan vähemmän, tuetaan oppimista toiminnallisilla menetelmillä, liikutaan välitunneilla ja kuljetaan koulumatkat omin lihasvoimin. Jokainen koulu toteuttaa liikkuvampaa koulupäivää omalla tavallaan.

Koulut saavat tukea alueellisilta ja valtakunnallisilta verkostoilta, joihin kuuluu useita erilaisia lasten ja nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneita toimijoita.

Viihtyisämpiä koulupäiviä syntyy tekemällä yhdessä ja ottamalla oppilaat mukaan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toimintaan. Vuorovaikutus ja yhteistoiminnallisuus parantavat usein koulun ilmapiiriä, millä on vaikutuksensa myös koulun työrauhaan, oppilaiden sosiaalisiin taitoihin ja oppimiseen. Liikkuvan koulun rahoituksesta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

​

Liikkuva koulu on hallituksen kärkihanke

Liikkuva koulu -ohjelma on yksi hallitusohjelman osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeista. Hallitusohjelman tavoitteena on, että jokainen peruskouluikäinen liikkuu tunnin päivässä.

​

Miten liikkuva koulu näkyy Pyhtäällä?

Koulujen toimintakulttuuria on kehitetty liikkumaan innostavammaksi ja liikkumisen sallivammaksi. Henkilöstö on saanut koulutuksilla vinkkejä liikunnan lisäämiseksi oppitunteihin, taukoihin ja paikasta toiseen siirtymisiin. Myös oppilaita on koulutettu: Välkkäri – välituntiohjaajat ohjaavat muille oppilaille pelejä ja leikkejä välituntisin, yläkoululaiset ovat saaneet Järkkää tapahtuma –koulutuksesta oppia siitä, miten liikunnallisilla tapahtumilla lisätään liikuntaa ja viihtyisyyttä koulun arkeen. Myös koulun kerhotoimintaa on kehitetty Liikkuvan koulun ideologian mukaisesti. Kouluille on tehty liikkumaan motivoivia hankintoja, suurimpina Huutjärven koulun ulkokuntosali ja boulderointiseinä. Myös luokkatiloja varustetaan liikkuvaan kouluun sopiviksi: toiminnallinen tauko onnistuu esimerkiksi leuanvetotangon tai tasapainovälineiden avulla. Luokkiin on järjestetty mahdollisuuksia opiskella seisten tai aktiivisesti istuen jumppapallolla tai UPis1-tuolilla.

LIIKKUVA KOULU

bottom of page